Heikki Orasmaa

Mietteitäni voimapunnerruksesta

 

Snadina kundina muistan hyvin, kun urheilulajeja oli paljon vähemmän kuin nykyisin. Nyrkkeily on hyvä esimerkki, jota itsekkin harrastin. Se oli ennen ainoa kamppailulaji, jolla oli laaja suosio, toki on vieläkin. Nyt on tullut mukaan monia lähelle nyrkkeilyä tulleita lajeja, kuten thai- sekä potkunyrkkeily sekä vapaaottelut jne. Painia lähellä on esimerkiksi judo, jonka aloitus maassamme tapahtui 1954. On monia ns. budolajeja, joilla on tosi runsaat harrastajamäärät. Näistä vanhoista urheilulajeista johdannaisia lajeja löytyy myös hiihdosta, jääkiekosta, pujottelusta jne..Pitkä olisi lista niistä urheilulajeista, jotka ovat tulleet mukaan 1950- luvun jälkeen

 

Painonnostolla on pitkä historia alkaen 1800-luvun lopusta. Suomessa ensimmäiset painonnostokisat järjesti 1892 HAK vuonna eli voimanostossakin vahvasti nykyään  mukana Helsingin Atleettiklubi. Mukana siinä oli ennen nykysiä osalajeja: tempaus, punnerrus ja työntö. Punnerrus poistettiin 1973 kilpailuohjelmasta puhtaiden suoritusten tulkintavaikeuksien vuoksi. Voimanostoa alkoi moni painonnostaja toisena lajinaan harrastamaan jo lajin alkuhetkistä alkaen tai siirtyi kokonaan voimanoston pariin. Voimanoston alussa osalajeja olivat kahden käden hauiskääntö, penkkipunnerrus ja jalkakyykky, niistä maastanosto otettiin hauiskäännön tilalle. Voimanoston ”rantautuessa” Suomeen 1970 alussa oli lajeina siis suoritusjärjestyksessä jalkakyykky, penkkipunnerrus ja maastanosto.

 

Penkkipunnerrus on ainoa osalaji, jossa järjestetään SM-, PM- EM- ja MM-kisoja sekä kansallisia kisoja. Se on hyvin suosittu laji, jolla runsaasti harrastajia. Usein, jo kliseeksi muodostunut kysymys onkin: ”Paljonko penkki?” eli sen tulosta pidetään erään voimanmittarina.

 

Olen kuuluttanut voimanoston kisoja 1980 luvun alusta alkaen. Ensimmäiset SM-kisat kuulutin Seinäjoella 1984, sitä ennen jo muutaman kansallisen kisan. Olen kuuluttanut myös useita kansainvälisiä kisoja, joista ensimmäinen oli Järvenpäässä 1994 pidetyt penkkipunnerruksen MM-kisat. Epäilen, että olen Suomessa  henkilö, joka on nähnyt eniten voimanoston kisasuorituksia, näin ainakin minulle on sanottu.

 

Helsingin Poliiisi-Voimailijat (HPV) ovat järjestäneet vuosittain viihdyttäviä voimailupäiviä Helsingin Kontulan kuntokellarissa, joka sijaitsee syvällä maan pinnalta väestösuojatiloissa. Siellä on ensin kansalliset voimanosto- tai penkkipunneruskisat, jotka käydään SVNL:n (Suomen Voimanostoliitto) sääntöjen mukaan. Viimeisenä osioina kisoissa järjestetään toistovoima- ja maksimivoimapunnerruskisa. Kumpi ensin, sitä en muista.

 

Siellä olen saanut ensikosketuksen näihin penkkipunnerruksesta jalostettuihin lajeihin. Paljonhan niissä on yhteistä. Ei ainoastaan teline, vaan paljon samoja nostajia kuin SVNL:n kisoissakin. Tuttuja nimiä näkyy lajien ranking- ja ennätyslistoista. Miksei olisi, onhan lajit niin lähellä tosiaan.

Kuuluttajan kannalta ne eivät paljoa eroa toisistaan, mukavia kuulutettavia ne ovat olleet kuten voimanostokisatkin. Muutama ihmettelyni aiheita olivat, ettei voimapunnerruksessa käytetä tuomarivaloja. Kontulassa ne olivat valmiina seinällä. Myös se,  että voimapunnerruksessa on 2 tuomaria. Miksei kolme tuomaria?, Tuomarit eivät ainakaan siellä käyttäneet tuomarivaloja. Nykyaikaista olisi jos tuomarit osoittavat tuomionsa tuomarivaloilla, jonka kaikki lamput syttyvät samanaikaisesti, kun kaikki tuomarit ovat painaneet painiketta. Ei tulisi niitä ”peesaauksia”.

 

Voimapunnerruksessahan tulee se todellinen ylävartalon voima aidosti, esille kun siinä ei saa jalkoja käyttää apunaan esim. selkäkaaren tukevoittamiseksi. Myös nostajalla ei sallitta mitään siteitä, vöitä ja miehillä on yläkroppa ilman paitaa. Se tekee siitä tosi aidon voimalajin. Eli pitäsiköhän se sanonta muuttaa: ”Paljonko penkissä, no entä maksimivoimapunnerruksessa?” Hieno laji siis.

 

Toistovoimakisassa oli alkuun sellaiset stoppariraudat, joita viriteltiin jokaisen nostajan ojennuksen korkeuden mukaan. Nythän näistä raudoista on luovuttu. Päätuomarin tarkkailuun on jäänyt nyt käsien suoristuminen ja ettei kyynärvarsi ole ”mutkalla”. Tässä nostomuodossa olivatkin nämä painojen muodostuminen aivan oma oppinsa, mutta se olikin tuomareiden tehtävä. Ne säännöt eivät ole minulle tulleet tutuksi, mutta opiskelen säännöt tarkemmin – kiinnostaa. Tässä nostomuodossa oli tavallaan, sellaista samaa fiilistä kuin ”Tractor Pulling-kisoissa”, joissa voittaja on se joka pidemmälle vetää traktorillaan painoa. Aika ontuva vertaus, mutta lähellä sitä se kuitenkin on. Tämä on toistopunnerrus on todellinen yleisölaji, jossa kannustava katsojajoukko äänekkäällä kannustuksella saa varmaan joillekin punnertajalle muutaman punnerruksen lisää. Pieni ehdotus tähän: Sähköinen numerotaulu, josta näkyy päätuomarin ohjaamana toistojen määrä. Säännöistä huomasin, että kuuluttajakin voi kehottaen nostajaa tarkkavaisuuteen, jos mahdollinen virhe on tulossa. Näin en ole voimanostokuulutuksissani tehnyt, sillä olen siinä pyrkinyt olemaan puolueeton.

Sillä silloin pitäisi tasapuolisesti huomioida kaikkien nostajien mahdolliset virheet, jotka ovat tulossa ja näkyvillä. Se tehtävä kuuluu mielestäni tarkoille huoltajille, jotka voivat huudoin ohjeistaa nostajaa.

 

Molemmat lajit ovat hyvin suosittuja, sen osoittaa yhä lisääntyvää harrastajajoukko ja suuret katsojamäärät sekä lajin levinnäisyys ympäri maatamme. Kilpailutoiminta on tiivistä ja kisoille löytyy järjestäjiä. Jollei ole kisoja,  niin missä niitä ”virallisia” voimiaan näyttäisi. Hienoa, että Suomen voimapunnerrus ry sai 1.4.2009 kattavan Antidopingsopimuksen ADT:n kanssa. Tällöin myös voimapunnerruksessa testataan myös kilpailuissa sekä suoritetaan ulkopuolisia testauksia.

Molemmat Suomen voimapunnerruksen lajit ovat saavuttaneet oman vakiintuneen paikkansa maamme voimailulajien kirjossa. Uskon, että Suomen Voimapunnerruksella on valoisa ja voimaisa tulevaisuus.
Heikki  Orasmaa