Jarkko Aaltonen 1990

 

Viime vuonna (2016) Niinisalossa sain sotilaiden SM kultaa tuloksella 27 toistoa. Toiseksi tullut oli 17 toistoa.

Tänä vuonna SM kultaa myös samassa sarjassa, alle 65kg:n painoluokassa täysin sama tulos, mutta kolme hylättyä toistoa eli 24 toistoa. Toiseksi tullut 19 toistoa. Tavoite ensi vuoden kisoihin vähintään 30 toistoa.

Treenikausi on ollut repaleinen töistä (maastoharjoituksista) johtuen, salille pääsee hyvinkin epäsäännöllisen säännöllisesti. Nyt vuonna 2018 maaliskuussa menen KV-rotaatioon Libanoniin.

Tehtävä kestää 4,5kk, palaan heinäkuun lopussa. Libanonissa pyrin treenaamaan aktiivisesti, ja tehtävän jälkeen noin kahden kuukauden vapailla on aikaa kehittää kuntoani toistovoimapunnerruksen suhteen.

Tottakai, joka vuosi kantahenkilökunnan tulee suorittaa lihaskuntotestin lisäksi myös suunnistus-, juoksu- ja ampumataitotesti. Tästä johtuen, myös aerobisia juoksuharjoitteita pitää suorittaa, ei voi vain keskittyä kuntosalitreeneihin. Tämä tietysti hieman verottaa, mutta 30 toiston tavoite hyvinkin saavutettavissa. Treeniohjelmia on useita tiedossa, mutta työni takia treeniohjelmien läpivieminen alusta loppuun on haastavaa (esim. joka toinen-kolmas viikko ollaan maastoharjoituksissa).

 

Syntynyt Toistovoimapunnerrus 2009 – 2017 painoluokka ikäluokka vaaka tanko erotus Tulos Paikkakunta sijoitus
1990 Jarkko Aaltonen 65 Avoin 64,45 65 0,55 22 16.2.2013 Lohja 3
1990 Jarkko Aaltonen 65 Avoin 63,90 65,0 1,10 22 2.11.2013 Helsinki HPV 1
1990 Jarkko Aaltonen 65 Avoin 62,95 65 2,05 22 22.2.2014 Lohja 1
1990 Jarkko Aaltonen 65 Avoin 65 22 28.2.2015 Lohja 2